Tänään on sitten alkanut elokuu ja sny sen myötä.
Tänään täällä on harrastettu ompelua. Tai tämä ompeluprojekti on aloitettu jo viikko sitten. Ompelin miehelleni alushousuja. Tosin 4niistä puuttuu vielä kuminauhat. Muuten ne ovat valmiit. Huomenna ehkä kuvia niistä. Mieheni ei ole ostanut yhtiäkään aluhousuja meidän yhdessä olomme aikana. Olen hänelle ommellut kaikki alushousut. Joskus erikoisina päivinä kuten syntymäpäivänä mieheni on voinut saada kaupan alushousut. (Minä olen ostanut lahjaksi) Tosin niitäkin vain n.5 meidän yhteisen  7,5 vuoden aikan. Aika hyvin vai mitä. Nyt viimeiset alushousut on tehty sillä täydellisellä kaavalla. Kaavaa ja mallia on muutettu käyttäjän toiveiden mukaan.
Alushousuista ette näe kuvia mallinpäällä kuvattuna, koska ei tuo mies oikein suostu siihen. Olishan se ollu jännää jos tänne olis yhtäkkiä laittanutkin miehen alushousukuvan.

Monissa blogeissa on uuden kuukauden alun kunniaksi kirjoitettu mitä on tehty edellisessä kuussa. Minä koetin miettiä mitä olen tehnyt tai mitä olen ostanut niin en saanut mieleeni kaikkea. En siis voi tehdä tilinpäätöstä kuluneesta kuusta. Kaikkee on tehty, jotain on valmistunu ja jotain on tullu myös ostettua.

Siitä muuten aasin silta tähän aiheeseen. Nämä muuttivat meille Farmari messuilta.

787852.jpg
Hinta oli 3kerää/10 euroo. Kerä 50g n150m kerässä, jos oikein muista. Kysyin tuon, kerässä ei lue. Ei ole kyllä tietoa millä puikkokolla neulotaan. Pitää vain kokeilla.
Lakojen mukana sain virkattujen lapasten ohjeen. Sitä jo aloittelinkin noista 2kerästä, mutta vaatii sen verran vielä harjoittelua, että piti porkaa. Ehkä tänä iltana aloitan taas, paremmalla onnella. Mietin vaan että tekiskö 2x langalla vai 1x. Myyntikojussa oli virkattu 2xlangalla. Tietenkin tulis lämpimämpi jos virkkais 2xlangalla.
Tädinneule on edennyt niin, että olen päässyt eroon pitsi osasta ja sileääkin jo 10cm. Hirvee hinku olis alottaa bambusta Thermal. No tädin neule ensin sitten vasta itselle jotain kivaa. Pikkujuttuja voi tehdä samalla vaikka kuinka monta. Eikös vaan. Minä en kestä yhtään sitä, että olis vaan yks ainoo työ tekeillä.