Päivitämpä samalla blogiani kun katson itsenäisyyspäivän vastanottoa. On minusta tullut vanha, kun katson noita kemuja telkkarista. Juu minulle toi merkkaa sitä, että on vanha.

Olen saanut jotain valmiiksi. Lopultakin jotakin on valmiina näistä kaikista mitä on kesken. Tai no olen aloittanut aika monta uuttakin. No valmistuvat sitten ku valmistuvat.
Niin ensimäiseksi esittelyyn pääsee joulu liina. Kaksoisveljeni avopuolisolle tehty liina.
1113141.jpg
Ohje: Kauneimmat JOULUN käsityöt nro.2/2006
Koko: 43x65cm
Lanka: Novitan virkkaus lanka
Koukku: 1,5mm
Menekki: voi liina on pingotuksessa joten ei tietoo.
Liinaa virkkasin koulussa. Voi miten monta kertaa jouduin purkamaan tota liinaa. Aina löytyi virheitä ja piti purkaa aika paljon. Meni hermo. Mutta valmiina kuitenkin.

Sitten kahdessa illassa/päivässä neulotut sukat. En ole kovin usein sukkia neulonut, joten pakko kehua, että hyvin onnistui.
1113140.jpg
Ohje: Novitan kevät 2007 lehden perussukan ohje.
Koko: n. 30-34. Silmukka määrä oli 30 mukaan mitat 34 mukaan.
Lanka: Novita 7veljestä
Puikot: 3,5mm
Menekki:63g
On ihanaa neuloa noin pienet sukat. Ei tosiaan mene kauan. ehkä tässä nyt avattiin minun sukka innostukseni. Paino sanalla EHKÄ. Sukka muuten Novitan lehden ohjeella, mutta kärkikavennus on sädekavennus.

Sitten meille kotiin olen koettanut tehdä joulua. Tosin aika vähän. Ja kai te tiedätte, että ei käsityöihminen voi vain laittaa joulupalloja esille ilman mitään tuunausta.
1113143.jpg 
Ohje: Lea virkkausideoita: Lahja-aitta 2007/nro1.
Lanka: Novitan virkkauslanka
Koukku: 1mm
Menekki: Ei voi tietää, kun en ole punninnu noita puolikkaita kun ovat valmistunu.
Olen äidilleni aiemmin virkannut pääsiäiseksi munian päälle tollasia juttuja. Siitä syntyi idea virkata joulupallojen päälle itselle samanlaisia. Aika kivaa hommaa kun valmistuu niin nopeesti. Alunparin piti olla tohon vihreeseen punainen toi virkattu osuus, mutta punainen virkkauslanka on kiinni toisessa jutussa. Ei voi ottaa välistä.

Olen taas flunssassa, on sitä saanu tänä syksynä/talvena sairastaa. Onneksi on pitkä vkloppu aikaa toipua. Ja vielä ensi viikko niin alkaa ansaittu joululoma. Meillä on peräti 3vk loma, mitä luksusta.
Ja takasin virkkaamaan uutta joululiinaa itselle. Tai ehkä äidille katotaan nyt. Ehkä luen eka blogit läpi ja sitten virkkaamaan.