Muoks: Nyt näkyy kuvat!
Ei jostain syystä noi kuvien lisäys onnistu. Ehkä huomenna sitten. Virkkaan siis yksivärisiä kuusikulmaisia paloja. väreinä beige, luonnonvalkoinen ja viininpunainen ja yksi kirkas punainen.
Ei tää nyt jostain syystä tahdo toimia. En saa jostain syystä kuvia latautumaan vuodatuksen galleriaan. Tutkin ja palaan asiaan myöhemmin.

Vaikka täällä blogissa ei tapahdukkaan mitään niin kyllä täällä kotona käsityörintamalla kuitenkin tapahtuu.

Voisin väittää itseäni välillä maaniseksi virkkaajaksi. Todisteena olkoon tämä kuva. Jos nyt näkyy  ollenkaan (jotain kummaa vuodatuksen kuvien lataamisessa).
1257667.jpg
Olen virkannut aivan hullun kiiltosilmissä noita kuusikulmaisia lappusia isoveli langasta. Idean tähän torkkupeittoon sain garnstudion sivuilta. Alkuparäisessä ohjeessa laput ovat tosi isoaja ja virkattu 2xlangalla.Minun peittoni on siis sitten joskus lähitulevaisuudessa isoveljestä ja hiukan sovellettuna. Virkkasin lappuihin yhden lisä kierroksen, tuli paljon jämäkämpiä lappuja.
Tätini neule sai viime kainuun reissulla oikeat napit. Mielenkiintoiset noi itse langalla päällystetyt napit. Anteeksi toi kuva. Tätini ei ollut samassa paikassa neuleen ja minun kanssa joten vain yksityiskohta kvua. Väärät värit, mutta idea tulee esille.
1257691.jpg
Saa nähdä näkyykö noi kuvat. Jos ei niin myöhemmin uusi yritys. Mohair neule jonka aloitin elfin langastaon jotenkin jäänyt jäähylle. En tiedä mikä alkoi tökkimään. Kyllä se sieltä jossain vaiheessa tulee valmiiksi. Kaikki aikanaan.

Olen jälleen kerran kotona sairaana. Tällä kertaa koululla on riehunut keuhkoputken tulehdusta. No minullahan se on jo muutenkin niin ei mitään uutta (astma). Onneksi toi tauti tuntuu taittuvan kovalla astmalääkityksellä. Olen lämpöillyt, mutta ei sen kummempaa, mutta totesin levon olevan kuitenkin tarpeen. Ei oikein ole kivaa pyöräillä pakkasessa kouluun, kun keuhkoit on todella kipeet. Mutta ensi viikolla taas uuson voimin kouluun.