Siitä on sitten vierähtänyt aikaa, kun olen tänne päässyt, jaksanut/ halunnut kirjoittaa mitään. Kaikki on hyvin, on vaan ollut iloisissa merkeissä rankka syksy.

Mutta ensin neule asiaa. On täällä jotain saatu aikaankin tän hiljaisuuden aikana. Minun piti neuloa ystävälle hihatin sellainen kuin se vihreä jonka neuloin joskus. Se ei sitten innostanut ja sain luvan tehdä jotain nättiä niistä langoista, jotka minulla oli. No kuvaahan niistä ei tietenkään ole, mutta tällä ohjeella ne tein. Niin lisäksi vielä settiin kaulahuivi samalla pitsineuleella. Setin väri on musta ja lankana lanett ja jokin ohut villalanka tarvittavan tiheyden saavuttamiseksi.

Sitten olen neulonut koiralle pakkasia varten portaille maton siitäkään ei kuvaa. Lankana bambo kevään vihreä ja luonnonvalkoista Novitan nallea.

Sitten niihin kuvallisiin tuotoksiin.

Voi hurja kun on huonokuva. Kauluri veljenpojalle Lanettia tässäkin lankana. Tässä kuvassa pitäisi olla toinenkin samanlainen, pienempi vain, mutta kuvaa en siitä muistanut ottaa. Ohje on Suuri käsityö  lehden 2009 joululiitteessä.

Ommeltu on 92cm pikkutytön villakangas takki. Oli haastetta piirtää kaavat ja leikatakangas lattialla istuen. Ei ollut mukavinta hommaa se, mutta tämä takki on niin ihana. On vaan saajalleen vielä hiukan iso. Ensi talvena sitten kovempaan käyttöön. Suuri käsityö lehden (2006/3) kaavalla(19) on takki toteutettu. 

Olen todistettavasti myös itselleni neulonut. Tämä on ollut jo paljon käytössä ja nukkaantuu muuten liian helposti. Siis ihana Puro lankaa Novitalta, mutta nukkaantuu. Suloisen lämmin kun laittaa ohuen trikoon päälle. Ohje on omasta päästä, silmukkamäärä hatusta ja vähän Novitan lehdestä osviittaa siitä mitä tahdon. Pukot olivat suositusta suuremmat.

Takaa.

Tossa vihreessä raidassa on tollasia laskoksia kaventamasssa etuosan silmukka määrää kun takana on kavennettu silmukoita sivussa. Idean laskoksiin varastin h&m:n yhdestä poolo lyhythihaisesta neuleesta.

Kissoille neuloin aikoja sitten tollasen pedin ja lelu"korin", netistä löydettyä  ohjetta mukailin. Lankana liukuvärjätty viron villa ja jämähahtuvaa. 

Tosin nyt kun aattelee noikin hahtuvat olis voinu käyttää pöppien neulomiseen. No myöhäistä se on nyt ajatella. Nyt keväällä aion neuloa/virkata itselleni isompia juttuja ja pienelle tulokkaalle jotain pientä ja kaunista. Saa nähdä miten paljon tänne tulee kirjoiteltua. Koetan aina välillä näinä virkeinä aamupäivinä kirjoittaa mitä täällä on tehty. Ihanaa ja valoisaa kevään odotusta kaikille täällä vieraileville ihmisille.

Niin sain minä anna hyvän kiertää lahjana joulukuussa Sinikalta ihanat itse tehdyt joulukortit. Kuva no..en muistanut ottaa kuvaa ennen kuin tänne rupesin kirjoittamaan. Otankin sen heti kun nyt lopetan niin on kamerassa valmiina seuraavaa kertaa varten.