Tänään aamulla sain valmiiksi käden lämmittimet tai ufo-hanskat niinkuin mies niitä nimittää. Voi tänne kirjotella ohjeen sitten kun jaksan. Tässä on vielä toi opari mielessä, kun ensi viikolla pitäisi se kypsyysnäyte käydä tekemässä. Toivon, että menee kerralla läpi. Pitää olla tarkkana kielen kanssa ja niiden yhdyssanojen kanssa.
Pitäsi lukea sitä valmista työtä, jotta oppis ne yhdyssanat.

Niin ja tiistain selvisi ensi syksyn tilanne, siis se mitä teen silloin. Kuten aiemmin kirjotin kävin niissä pelastusalan kurssin pääsykokeissa. En uskonut että pääsisin sinne, mutta niin vain kävin. Minusta siis tulee *** (en koe voivani sitä enää kertoa täällä). Tai ainakin koulu alkaa 6.8 ja kestää 1,5 vuotta. Olen opiskellut aikalailla keskeytyksettä siitä kun kouluun menin 6 vuotiaana. Eli opiskelua tulee siis putkeen 21 vuotta sitten, kun valmistus tosta koulusta. Nyt olen vasta opiskelut 19,5 vuotta. On siinä homma. No mulla on motivaatiota, koska tän hetkinen koulutus ei innosta yhtään, siis ammattina. Ala vaihtuu siis totaalisesti.

Niin siihen valmiiseen. Lämmittimet ovat valmiit. Kuvassa näkyy jo koko ero. Olen tänään pitäny melkein koko ajan tota oikean käden lämmitintä. Vasen on sitten pienemmän näköinen tossa kuvassa ja pitempi. Ei sitten pakota niin paljon sormee, kun tollasta pitää kädessä..
591765.jpg
Joo näet ihan oikein. On vain kaksi "sormea". Kaksi sormea on siis aina samassa reiässä. Lämmittävät toisiaan. Olen kokeillu monia malleja tähän lämmitin hommaan ja tää toimii parhaiten mulle. Ovat ihanat kädessä.

On ollu myös vähän huolia. Miehellä kipuili selkä viikon ja säteili mitä ihmeellisimpiä kupija vatsaan ja kylkeen. Onneksi syyksi osoittautui issiahermo. Pitäisi mennä ohi lihaksia rentouttavien lääkkeiden kanssa. Miehen kävely on aika hassua sellaista läpsymistä. Toinen jalka siis läsähtää astuessa maahan. Ei se tosin naurata kun teitää, että toiseen sattuu välillä kovasti. Onneksi on ne lääkkeet joilla ton pitäs tulla kuntoon.

Kirjottelen taas kun on kerrottavaa.