Koetan tehdä vaikka mitä, mutta mitään valmista ei tule. Ahdistaa. Ei pitäisi ottaa suorituspaineita lukiessa muiden blogeja. Minä olen vissiin sellainen nautiskeleva neuloja. Ei tule valmista vaan neulon huvin vuoksi. Joskus jotain myös valmistuu. Tädin neuleen tilanne on se, että miehusta(vartalo-osa) on valmis. Hihat puuttuu. On jotenkin sellaine bläääh olo sen neuleen suhteen.Lisäksi arvon, että riittääkö se lanka mitä on jäljellä hihoihin. Onko olemassa jokin nyrkkisääntö siihen, että paljon meni miehustaan niin jokin tietty prosentti määrä riittää hihoihin. Onneksi lanka ei ole kokonaan loppu, minulla on samaa lankaa itselläni lisää. Pitää laskee ja miettiä miten riittäis.Onneksi myös oma lankavarasto pienenee ton neuleen ansiosta. Toisaalta siitä langasta olin suunnitellut yhtä juttua, mutta mutta mistä aika sen tekoon.

Olen aloittanut sormikkaiden neulomisen. Ohjeen otin ??. Lisään myöhemmin. Olen tosin muokannut ohjetta itselleni sopivaksi. Minulla on vissiin pieni käsi, kun silmukka määrää piti pienentää n.10silmukalla.

Lisäksi jokin aika sitten esittelin vihreää easy lankaa. Siitä on muotoutumassa booga bag. Tuntuu vain menevän jotain langasta kurkkuun, kun yskittää niin kovin neuloessa.

Sain valmiiksi yhden hyshys jutun. Sen esittelen sitten marraskuussa. Lankaa meni n100g. Kotona tarkka tieto joten nyt vain arvio.

Mihin minä joudun näiden keskeneräisten töiden kanssa. Ufo maailmaan varmaan.