Joo olin sitten virkannut sitä äidin jakkua aika pätkän, kun rupes tuntumaan, että se vetää kasaan liikaa. Harrastin tota purkuvirkkausta. Purin siitä paljon pois. No jätin kuitenkin purkamatta 2kerroksen mallikertaa 3. Olen nyt virkannu 7 pylvästä aina siihen viuhkaan ja en ole vielä päässyt samaan missä se oli ennen purkamista. Onneksi ens viikko on kokoajan aikaa virkata. No loppu viikko menee muissa hommissa, mutta pääasiassa voin virkata. Kiire tulee.

Eilen kuukahdin töiden jälkeen jo 21. Miten voi olla mahdollista, että 8 tunnin päivän jälkeen on ihan poikki.  Menin nukkumaan sitten yhdeksältä ja nousin sitten aamulla puol kahdeksan ja taas mentiin. Ilmeisesti on sitten juhlakausi aluillaan ja ihmiset tutkii juhlavaatteitaan ja tuovat pesuun. Tietty niissä on vuoden takaiset liat vielä jäljellä. Jos teillä lukijat on juhlavaatteita, joita ette ole itse pesseet tai pesettäneet heti viime juhlien jälkeen niin nyt olis kiire. Lika pinttyy vaatteeseen ja ei lähde irti enää niin helposti. Kolme tuntia meni sitten aivan lentäen. En kerenny istumaan yhtään. Ja lisäksi näinä kahtena päivänä ei töissä kello soinut. No sitten sain välillä aina sydärin kun tajusin, että joku muuten seisoo lähellä ja huutelee hei!!
Koneet ääntää niin, että ovien sulkeutumisen ääni ei kuulu ollenkaan. Sitten käännyt ja joku seisoo siinä nenän edessä. Ei kiva. Pesulassa siis olen töissä tän kesän.

On noi kissat sitten vekkuleita.  Elvis on puoliksi norjanmetsäkissa. Ei pitkää karvaa, mutta paljon alusvillaa. Ja tää kissa ei suostu harjattavaksi ilman tappelua. No tällä kertaa se oli lähinnä hurjaa rähinää. Pojalla on sitten luonnetta vaikka toisille jakaa. Ei harjattu pitkään. Voi kun se tajuis, että harjaus on sen omaksi hyväksi.

Voi sitä Vilkun hännän värinää, kun tulin kotiin. Se poika osaa sitten iloita minun kotiin tulosta. Nytkin tuli luokse ja pitää rapsuttaa. Menen virkkaamaan, koska ilta mennyt tässä netissä ja pitäs virkata sitä jakkua.